Tulisiko Tampereen nuorille opettaa talouskasvatusta?

Talouskasvatus on ollut tapetilla viime ja tänä vuonna. Olisiko siis myös Tampereella herättävä tähän ja aloittaa talouskasvatuksen opettaminen Tampereen nuorille? Pohdin tässä artikkelissa talouskasvatuksen tuomia hyötyjä ja sekä myös hieman sitä, että kenen vastuulla talouskasvattaminen on.

Talouskasvatus osaksi opetusta

talouskasvatusMonet ovat sitä mieltä, että talouskasvatus pitäisi ottaa osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Nuoret oppisivat talouskasvatuksen avulla käyttämään rahaa paremmin nuorena sekä myös aikustumisen kynnyksellä. Vielä hienompi asia olisi jos nuorille opetettaisiin kunnolla miten esimerkiksi Pörssit toimivat. Näin nuoret saisivat käsityksen siitä, että miten myös pitkäjänteisellä säästämisellä ja sijoittamisella voi parantaa omaa varallisuutta. Rahasta puhuminen tekisi muutenkin hyvää. Moni nuori tuskin ymmärtää, että miten rahaa luodaan ja, että mistä se tulee.

Mitä talouskasvatuksen tulisi siis sisältää? Mielestäni talouskasvatuksen tulisi olla opettaa nuorille omaa talouden hallintaa. Olisi myös hyvä avata hieman lainamarkkinoiden toimintaa ja selittää vuosikorot sekä muut kulut mitä lainaamisesta seuraa. Tällä tavoin moni nuori voisi oppia sen, että ne kalliit pikavipit ja kulutusluotot kannattaa jättää ottamatta.

Talouskasvatus on vanhempien vastuulla ja se ei toimi

Nykyisin nuorten talouskasvatus on vanhempien vastuulla ja se ei yksinkertaisesti toimi. Eikä ihme, olihan Suomessa vuoden 2017 lopulla jo 374 100 ihmistä, jolla on maksuhäiriömerkintä. Miten voidaan olettaa, että vanhemmat joiden rahan käyttö ja oman talouden hoito on huonolla tolalla voisivat opettaa lapsilleen yhtään mitään oman talouden hallinnasta. Yleensä vanhemmat ovat tällaisissa tilanteissa vain hiljaa ja nuoret seuraavat sivusta ja perivät tämän käyttäytymismallin. Kyllä se vaan on valitettava fakta, että jos on elänyt perheessä, jossa jokainen ostos rahoitetaan osamaksulla niin siitä oppii saman ja alkaa ostelemaan tavaraa itsekin osamaksulla.

Tampere voisi olla nuorten talouskasvatuksen edelläkävijä

Toivottavasti Tampereella suhtaudutaan tähän asiaan vakavasti. Olisi siis aika saada talouskasvatus mukaan yläkoululaisten opetussuunnitelmaan. Antamalla hyvät eväät oman talouden hoitoon ehkäistään tamperelaisten nuorten velkaongelmia. Pitkässä juoksussa tämä opetus maksaisi itsensä varmasti takaisin, koska jos yhä useampi nuori sisäistää oman talouden hallinnan, säästämisen sekä sijoittamisen, niin yhä useampi nuori pärjää paremmin. Ehdotankin, että joku tamperelaisista päättäjäistä tarttuisi tähän ja alkaisi viemään asiaa eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *